Koulutuskoira Luka

Luka (synt. 4.6.2022) schipperke on uusin tulokas ja samalla yritykseni ensimmäinen koulutuskoirahankinta.
Luka on valpas, seurallinen, tarkkaavainen poika ja aina valmiina mukaan lenkille, koulutukseen tai vaikkapa kyläreissuille! Luka on vielä pentu, joten erilaiset leikit ovat totta kai tärkeitä aktiviteetteja. Lukuisat pehmolelut ja oma sydänpallomeri kotona ovat tärkeitä ajanvietteitä vikkelälle laivakoiralle.
Luka on sosiaalistettu aivan pikkupentuvaiheesta erittäin hyvin, on tottunut matkaaja ja tulee toimeen niin isojen kuin pientenkin koirien kanssa.
Luka on mukana häiriökoirana esimerkiksi ohitustreeneissä ja valloittava apu, kun asiakas haluaa vaikka sosiaalistaa omaa koiraansa.
Saa nähdä, mitä kaikkea Lukasta vielä tuleekaan, aika näyttää!

Lukaa pääsee näkemään Pentutreffeillä tai sovitusti koulutustilanteissa!